Search
Close this search box.

Yleistä kampurajalasta

Kampurajalka on yleisin jalan synnynnäinen virheasento, jonka aiheuttajaa ei tarkkaan tunneta. Sikiön jalka jää kampuravirheasentoon ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Kampurajalassa kantaluu on kääntyneenä sisäänpäin, jalkaterä taipuu alaspäin ja jalkaterän etuosa on kiertynyt sisäänpäin sekä jalkaholvin kaarevuus on korostunut.

Suomessa kampuralapsia syntyy yksi jokaista tuhatta vastasyntynyttä kohti. Suurin osa kampuralapsista on poikia, ja noin puolella kampuravirheasento on molemmissa jaloissa. Kampurajalkojen vaikeusaste vaihtelee.

Kampurajalan hoito on muuttunut merkittävästi parempaan suuntaan. Kampurajalan hoito ns. Ponseti-menetelmällä perustuu jalkaterän asennon korjaamiseen toistokipsaamisella ja toistokipsausjakson jälkeisen asentoa ylläpitävän tankohoidon avulla. Tankohoitoa jatketaan aina viiteen ikävuoteen saakka. Ponseti-menetelmää on käytetty kampurajalan hoidossa Suomessa Helsingin ja Uudenmaan alueella vuodesta 2003 lähtien.

Ponseti menetelmän mukaan parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi moniammatilliseen hoitotiimiin kuuluvat olennaisena osana ortopedi, fysioterapeutti, kipsimestari, sairaanhoitaja sekä apuvälineteknikko .

Kampurajalan kipsaaminen

Ulkorotaatiotanko

Kampurajalan kipsaaminen

Ulkorotaatiotanko