Sormi- ja käsiproteesit

Silikonista valmistettu käsi- tai sormiproteesi on esteettinen apuväline, joka pysyy napakasti paikoillaan niin sanotun ”imukuppi”- efektin avulla. Kädestä pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisen näköinen ja mahdollisimman hyvin olemassa olevan käden värejä vastaava. Sormet asetetaan käyttäjän haluamaan luonnolliseen asentoon.

SoleusProteorilla valmistettu uusi innovaatio; Jerryn datasormi

Vuonna 2009 riihimäkeläinen Jerry Jalava joutui peurakolariin, jossa hän menetti vasemman kätensä nimettömän sormen. Nyt mies on maailmankuulu, sillä hän keksi pistää sormiproteesiinsa muistitikun. Kun hän haluaa tallentaa sormeensa dataa, hän tökkää sen tietokoneen USB-porttiin.

Jokunen vuosi sitten kirjoitin tässä lehdessä australialaisesta performanssitaiteilijasta Stelarcista (stelarc.va.com.au), joka on jo 1960-luvun lopulta lähtien tutkinut ihmisen kehon ja teknologian yhdistämistä töissään. Eräässä performanssissaan Stelarc asensi itseensä robottikäden, jota ohjaavat eri puolilta kehoa otettavat sähköiset signaalit.

Tapasin Stelarcin kerran vuosia sitten, ja hän kertoi silloin uskovansa, että ihmisen ja teknologian raja alkaa liueta niin, että tulee luontevaksi esimerkiksi lisätä ihmiseen elektroniikkaa.

Olimme samaa mieltä siitä, että se alkaa erilaisten ruumiinvammojen kompensoimisesta. Sitten vähitellen terveet alkavat tehdä samaa. Alakulttuureista, joissa arvostetaan tatuointien ja lävistysten estetiikkaa, on lyhyt askel kehoelektroniikkaan. Miten kätevää olisikaan myöhään illalla kotiin tullessa ja oven avaimenreikää etsiessä, jos silmän yläpuolella olisi ledivalo.

Jerryn datasormen maailmalla saama valtava huomio kertoo siitä, että yhä useampi valtavirran ajattelija flirttailee näiden visioiden kanssa. Aika kypsyy kohti transhumanismia. Suomen Transhumanistiliiton peruskirjan mukaan (transhumanismi.org): ”Transhumanismiin sisältyy kaikkien tietoisten olentojen hyvinvoinnin kunnioitus riippumatta siitä, ovatko kyseiset olennot ihmisiä, muita biologispohjaisia olentoja vai enemmän tai vähemmän teknologiapohjaisia olentoja.” Tässä valmistetaan jo tietä Bladerunner-elokuvan androideille. Niihin on vielä matkaa, mutta asiaa kannattaa jo harjoitella olemalla kohtelias kännykälle, tietokoneelle, sähköiselle ruohonleikkurille ja autonavigaattorille.

Lähde: TMTekniikan Maailma 8/09