Selkäranka
muodostuu päällekkäin olevista luisista kiekoista,
selkänikamista,
joita ovat 7 kaula-, 12 rinta- ja 5 lannenikamaa.
Kunkin nikaman takaosaan kiinnittyy luinen rengas, nikaman kaari,
jonka suojassa on aivoista lähtevä vaurioherkkä selkäydin
hermoineen. Jokainen kaari niveltyy ylempänä ja alempana
olevaan nikaman kaareen kahden pienen nivelen avulla. Ne kannattavat
n. 20% nikamapilarin painosta. Jokaisessa nikamavälissä on
iskunvaimentajana välilevy, jonka korkeus on neljännes
nikaman korkeudesta. Suurin kuormitus jää nikamasolmujen
ja välilevyjen varaan. Selkärankaa tukevat lihakset ja
nivelsiteet.

Selkäranka on ihmisen tukipilari, joka lantiossa tukeutuu ristiluun muodostamaan
jalustaan ja kannattaa ylävartaloa ja päätä.
Elimistö kärsii yksipuolisesta kuormittamisesta. Esimerkiksi työasennon
vaihteleminen on tärkeää. Samojen lihasten jatkuva jännittäminen
huonontaa niiden verenkiertoa ja aiheuttaa rasittumista ja särkyä.
Myös nivelet kärsivät yksipuolisesta kuormituksesta

Väsyneen ja rasitussäryistä kärsivän
selän ulkoiseen tuentaan löytyy tukivalikoimastamme eri
toimittajien, korkealaatuisista materiaaleista valmistamia tukia.
Selkätuki valitaan aina tarpeen mukaan ja sovitetaan asiakkaalle
ennen luovutusta.
Tuen käyttötarkoituksesta ja käytöstä annetaan asianmukainen
opastus. Jalkojen väsymistä ja selän rasittumista voidaan vähentää myös
yksilöllisillä tukipohjallisilla.

|